top of page
Etsi

Growflown esittely

Päivitetty: 30. elok. 2022





Tervetuloa Growflown uunituoreeseen blogiin!

Jos olet ensimmäistä kertaa sivuillamme, tässä alkuun pieni esittely siitä keitä me olemme. Me Growflowlla olemme liiketoiminnan kehittämisen, asiakasymmärryksen ja kasvurahoituksen asiantuntijoita - olemme siis kumppaneitasi yrityksesi kasvun kaikissa vaiheissa. Tarjoamme ihmisläheistä, räätälöityä palvelua juuri sinun yrityksesi kasvutarpeisiin ja jokainen projektimme suunnitellaan asiakkaan toiveiden ja tavoitteiden mukaisesti. Olemme erikoistuneet erityisesti Business Finlandin eri rahoitusinstrumenttien hakemiseen, mutta osaamisalaamme kuuluvat laajasti myös eri liiketoiminnan kehittämisen osa-alueet kehitysworkshopeista ja konseptoinnista aina kuluttajatutkimuksiin asti. Olemme toteuttaneet viime vuosien aikana yhdessä asiakkaidemme kanssa yli 300 kehitysprojektia ja hankkineet heille yli 15 miljoonan euron edestä rahoituksia.


Blogistamme tulet löytämään niin informatiivisempia postauksia kuin hieman vapaamuotoisempiakin tarinoita. Luvassa on esimerkiksi infopläjäyksiä julkisrahoituksista ja liiketoiminnan kehittämisestä, asiakastarinoita sekä asiantuntijan kasvuvinkkejä. Blogia tullaan päivittämään aktiivisesti, joten uutta luettavaa on luvassa tiedonjanoisille säännöllisesti. Blogin lisäksi uutta sisältöä ja kuulumisia löytyy myös LinkedInin (Growflow - Kasvuvirta Oy) puolelta, joten käy nappaamassa meidät seurantaan pysyäksesi ajan tasalla! Somen puolelle on luvassa esimerkiksi kehityksen sanakirja, joka auttaa navigoimaan rahoitus- ja yritysmaailman sanastoviidakossa.




101 katselukertaa
bottom of page