EU FUNDING
EU-rahoitus ei ole kansallinen hakemus englanniksi
EU-rahoituksessa kilpailu on kansainvälistä ja arviointi perustuu yksittäisen yrityksen tarpeiden lisäksi eurooppalaiseen lisäarvoon, vaikuttavuuteen, toteutuskykyyn ja usein kansainväliseen yhteistyöhön.
Growflow auttaa yrityksiä tunnistamaan oikean ohjelman, arvioimaan hakemisen edellytykset ja rakentamaan kilpailukykyisen EU-hankkeen.
Toteutamme EU-haut erillisenä, ohjelman vaatimuksiin ja yrityksen rooliin sovitettuna palveluna.
Oikea ohjelma. Uskottava eurooppalainen perustelu. Hallittu hakuprosessi.
Milloin EU-rahoitus on oikea vaihtoehto?
EU-rahoitusta kannattaa arvioida, kun yritys:
-
kehittää kansainvälisesti merkittävää teknologiaa tai uutta ratkaisua
-
tavoittelee nopeaa eurooppalaista tai globaalia kasvua
-
tarvitsee kansainvälisiä tutkimus-, teknologia- tai kaupallisia kumppaneita
-
toteuttaa mittavaa demonstraatio-, ilmasto- tai investointihanketta
-
pystyy osoittamaan hankkeen eurooppalaisen lisäarvon
-
on valmis tavallista pidempään ja vaativampaan valmisteluprosessiin
-
pystyy järjestämään hankkeen edellyttämän omarahoituksen ja toteutusresurssit.
Kaikille yrityksille tai hankkeille EU-haku ei ole vielä oikea seuraava vaihe. Siksi työ aloitetaan aina realistisella readiness- ja go/no-go-arviolla.
Kolme EU-rahoituksen pääpolkua
1 Yritysvetoiset kasvu- ja T&K-haut
Esimerkiksi EIC Accelerator ja Eurostars.
Sopivat yrityksille, joilla on vahva oma teknologia, kansainvälinen kasvutavoite ja uskottava suunnitelma ratkaisun kehittämiseksi tai skaalaamiseksi.
Näissä Growflow tukee yrityksen oman hanke-, teknologia-, markkina-, kasvu- ja rahoitusperustelun rakentamista.
2 Konsortio- ja teemaohjelmat
Esimerkiksi Horizon Europe, Digital Europe, LIFE ja European Defence Fund.
Sopivat hankkeille, joissa tarvitaan useiden yritysten, tutkimusorganisaatioiden, julkisten toimijoiden tai muiden kansainvälisten kumppanien yhteistä osaamista.
Palvelun sisältö ja laajuus riippuvat siitä, osallistuuko yritys hankkeeseen partnerina vai kantaako se vastuun koko konsortion koordinoinnista.
3 Suuret investointi- ja infrastruktuurihaut
Esimerkiksi Innovation Fund ja Connecting Europe Facility.
Sopivat mittaviin demonstraatio-, ilmasto-, energia-, tuotanto- tai infrastruktuurihankkeisiin, joissa hakemuksen perustana on pitkälle valmisteltu investointi ja osoitettavissa oleva eurooppalainen vaikuttavuus.
Näiden hankkeiden sisältö, työmäärä ja hinnoittelu määritellään aina erikseen.
Partneri vai koordinaattori?
EU-konsortiohankkeen työmäärä riippuu olennaisesti yrityksen roolista.
Partnerina
Yritys vastaa omasta tehtäväkokonaisuudestaan, budjetistaan, vaikutuksistaan ja tarvittavista organisaatiotiedoista.
Growflow voi valmistella yrityksen osuuden ja tukea neuvotteluissa hankkeen koordinaattorin kanssa.
Koordinaattorina
Koordinaattori vastaa koko hankekokonaisuudesta, partnerien työn yhteensovittamisesta, työpakettirakenteesta, budjetista, vaikutuslogiikasta ja hakemuksen lopullisesta laadusta.
Koordinaattorihakemus on erillinen ja olennaisesti laajempi palvelukokonaisuus.
Mitä EU Funding -palveluumme kuuluu
EU Navigator -palvelu (2 kk)
Funding Fit Assessment 1 kk
Arvioimme yrityksen, teknologian, markkinan ja hankkeen soveltuvuuden EU-rahoitukseen.
Sisältää esimerkiksi:
-
yrityksen tilanteen ja kasvutavoitteiden analyysin
-
teknologian ja ratkaisun arvioinnin
-
TRL- ja kehitysvaihearvion
-
markkinan, kilpailuedun ja kansainvälisen potentiaalin arvioinnin
-
rahoituskelpoisuuden ja omarahoitusvalmiuden arvioinnin
-
EU-rahoituksen kannalta keskeisten vahvuuksien ja puutteiden tunnistamisen
Funding Roadmap 1kk
Rakennamme yritykselle EU-rahoituksen etenemissuunnitelman.
Sisältää esimerkiksi:
-
sopivien EU-ohjelmien ja hakukohteiden tunnistamisen
-
ohjelmien priorisoinnin
-
suositellun hakujärjestyksen
-
alustavan aikataulun
-
hakemukseen vaadittavien aineistojen, näyttöjen ja valmistelutarpeiden tunnistamisen
-
partneri- ja konsortiotarpeiden alustavan arvioinnin
-
go / no-go -suosituksen seuraavaan vaiheeseen
EU Navigatorin jälkeen yrityksellä on selkeä näkemys siitä:
-
kannattaako EU-rahoitusta hakea
-
mitä ohjelmaa kannattaa tavoitella
-
missä järjestyksessä hakuja kannattaa edistää
-
mitä aineistoja, näyttöjä ja kumppanuuksia hakemus edellyttää
-
millä aikataululla EU Application -vaiheeseen kannattaa siirtyä
EU Application -palvelu (4 -8 kk)
Applivation Setup 1 kk
Hakemusvaiheen alussa sovitaan etenemistapa, aikataulu ja työnjako.
Sisältää esimerkiksi:
-
valitun EU-ohjelman ja hakukohteen tarkennuksen
-
hakustrategian ja ydinkulman määrittelyn
-
hakemuksen aikataulun ja vastuiden sopimisen
-
tarvittavien aineistojen ja liitteiden kartoittamisen
-
alustavan hankerakenteen ja työpakettien suunnittelun
-
budjetin ja resursoinnin valmistelun
-
mahdollisten partneri- tai konsortioaineistojen koordinoinnin
Proposal Development 2-3 kk
Varsinaisessa hakemusvaiheessa laaditaan hakemuksen sisältö, rakenne ja keskeiset perustelut.
Sisältää esimerkiksi:
-
hakemustekstien laadinnan
-
hankkeen tavoitteiden, työpakettien, tulosten ja vaikutusten kuvaamisen
-
teknologia-, markkina- ja kilpailuetuperustelujen kirjoittamisen
-
TRL-, vaikuttavuus- ja kaupallistamisosuuksien valmistelun
-
budjetin ja resurssien yhteensovittamisen hakemuksen tavoitteisiin
-
liitteiden ja tukiaineistojen valmistelun asiakkaan toimittamien tietojen pohjalta
-
hakemuksen viimeistelyn ja lähetysvalmiuden tarkistamisen
-
hakemuksen tai hakuvaiheen toimittamisen rahoittajan järjestelmään sovitusti
-
Mikäli ohjelmassa on useampi hakuvaihe, hakemus valmistellaan vaiheittain. Seuraavaan vaiheeseen siirrytään vain, jos haku etenee ja asiakas vahvistaa jatkamisen.
Evaluation & Responce Support 2-4 kk
Hakemuksen jättämisen jälkeen tuemme asiakasta rahoittajan käsittelyvaiheessa ja mahdollisissa jatkovaiheissa.
Sisältää esimerkiksi:
-
rahoittajan täydennyspyyntöjen arvioinnin
-
täydennysten ja lisäselvitysten valmistelun asiakkaan tietojen pohjalta
-
budjetti- ja sisältömuutosten koordinoinnin
-
hakemuksen arviointipalautteen läpikäynnin
-
mahdollisen haastattelu- tai pitch-vaiheen valmistelun
-
jatkovaiheen hakemusaineiston päivittämisen
-
rahoituspäätöksen läpikäynnin
-
myönteisen päätöksen jälkeisen sopimus- tai grant agreement -vaiheen perusohjauksen
-
Käsittelyvaiheen aikana laskutetaan vain aktiivisista palvelukuukausista, jolloin Growflow tekee hakemukseen, täydennyksiin, jatkovaiheeseen tai rahoittajaprosessiin liittyvää työtä.
EU-hakemukset sovitaan aina tapauskohtaisesti
Laajat koordinaattorihakemukset, suuret konsortiohaut, investointi- ja infrastruktuurihakemukset sekä poikkeuksellisen laajat tekniset, juridiset tai markkinaselvitykset hinnoitellaan tarvittaessa erikseen.
EU Application -palvelu perustuu asiakkaan toimittamiin tietoihin, aineistoihin ja asiantuntijapanokseen. Growflow vastaa hakemuksen rakenteesta, rahoituslogiikasta, hakemusteksteistä ja hakuprosessin johtamisesta sovitussa laajuudessa.
”Olemme olleet mukana useissa EU-hankkeissa Suomessa ja muissa EU-maissa!
Tiedämme siis, miten EU-hakemukset toimivat ja miten ne saadaan liikkeelle.”
Hinnoittelu
EU Navigator
990 € / kk
Tyypillisesti 2 kk
EU Application
990 € / kk
Tyypillisesti 4–8 kk
Komissio
Myönteisestä rahoituspäätöksestä laskutetaan erikseen sovittava onnistumiseen perustuva komissio.
Komissio määräytyy asiakkaan palvelutason tai erillisen EU Funding -toimeksiannon perusteella.
